Perjantai 16.11.2018, Manang village
Well done, taas lähes tonni korkeutta lisää. Nyt ollaan 3540 metriä korkealla, Manang-nimisessä paikassa. Ehkä korkeus alkaa hieman tuntua kokonaisrasituksen lisäksi.
Tämä puoli Annapurnan massiivia on Manang niminen alue, nyt siis niin sanotussa alueen headquarterissa. Ajoaikaa meni reilu 4 h, kokonaisnousua vajaa 1100 metriä. Aluksi ajaminen tuntui aika raskaalta, oli tiukkaa nousua heti ja ilma oli myös melko viileä. Pakkasta jokunen aste yön jäljiltä, eka päivää oli pitkät trikoot ajaessa, mut ainoastaan yksi ohut pitkähihainen paita.
Kun kroppa lämpeni niin matkan tekokin maistui paremmin. Pidettiin pieni teepaussi Pisangin kylässä. Jännä oli katsoa ylös Pisang Peakille jonne kapusin siis 17 vuotta sitten. Silloisessa retkikunnassa oli kaksi ranskalaista ja yksi japanilainen minun lisäksi. Luulen että olin kaikista kokemattomin siinä porukassa mutta niin vain kävi että ainoana pääsin huipulle asti. Toki tuolla aiemmin mainitsemani sherpa Furwa olisi halutessaan pystynyt huipulle, mutta siinä tuli hiukan muuta säätöä.
Pisang Peak näytti hienolta kirkkaassa auringonpaisteessa, ohuiden pilvien kulkiessa huipun tasalla. Vaikea sanoa miten paljon paremmassa kunnossa olin silloin mutta on nuo taakse jääneet vuodet jotain veroa ottaneet.
Tuo reitti myös tänään oli upea, monenlaista maisemaa ja ajoalustaa. Parhaimmillaan vuoren kupeeseen louhittua kulkuväylää, noin 3 metriä leveänä josta suora pudotus sata metriä alhaalla virtaavaan Marsyangdi-jokeen. Ei tehnyt hirveästi mieli kikkailla😃. Suuri osa matkasta kulki mäntyä kasvavassa maastossa. En ole varma mikä yksittäinen laji, voisi olla vaikka vuorimänty🌳. Hyvälle tuoksui kuitenkin. Luonto on uskomattoman upeaa ja vaikuttavaa. Yksi hienoista näkymistä oli massiiviseen laattaan joka kohoaa 1500 metriä kuin yhtenä laajana maljana.
Lounaaksi iso annos mixed fried noodless taas, pitää varmistaa että tankissa piisaa polttoainetta, aika usein käydään kuitenkin varatankilla eli läski palaa. Onneksi on mistä ottaa!
Onneksi saatiin jokainen oma huone tästä mestasta, yhden yön olen jakanut Danielin kanssa mutta mieluummin yksin että voi olla omissa oloissaan. Hintatasot näissä kylien teahouseissa on suunnilleen seuraava:
- huone 200 - 300 rps = vajaa 3 €
- ruoka-annos 500 rps = vajaa 4 €
- teetermos mustaa teetä 250 rps = vajaa 2 €
Tähän trekkiin kuuluu aamiainen, lounas päivällinen. Rajoitetusti siten että aamiaisella joku breakfast set (jos tarjolla) tai sitten esim. kulho puuroa, lounaaksi joku annos listalta ja illalla esim keitto ja ns. pääruoka tai vaihtoehtoisesti pääruoka + jälkkäri. Aamulla myös kuppi teetä tai kahvia. Kaikki muu extra pitää kuitata itse. Oluttakin olisi tarjolla, eikä ole paha hintakaan (500 rps / 0,6 l) mutta päätin jo aikaa sitten että vasta aikaisintaan Muktinahtissa. Solan ylityksen jälkeen...
Tänne saavuttua bongasin hyvän löydön eli cafeterian jossa aitoa kahvia, kävin vetäisemässä Cafe Americanon ja isohkon pullan. Eka kahvi kolmeen päivään, voin kertoa että maistui! Muuten kahvi täällä on sellaista ettei viitsi itseä kiusata sitä juomalla.
Huominen on niin sanottu lepopäivä, joka tulee kyllä tarpeeseen!! Tai oikeammin ns. aklimatisoitumispäivä eli elimistön totuttamista korkeuteen. Tarkoittaa että pitää tehdä reissu korkeammalle ja palata sitten takaisin tähän korkeuteen. Kaikkineen tämä program on minun mielestä kohtuullisen kireä, nimenomaan liittyen tuohon korkeuteen totuttautumiseen. Verrattuna esim trekkaajiin jotka kulkee jalan niin me on tultu nyt kolmessa päivässä tähän korkeuteen, trekkaajat käyttää samaan aikaa 5-6 päivää. Mut saa nähdä miten sopeutuu, itsestä en isommin huolehdi. Pitää vaan syödä ja juoda vaikkei tekisi mielikään. Esim tänään on jo mennyt reilu 3 litraa nestettä, illan aikana n litra lisää. Pissapullolle tilausta yön aikana😉. Ei tee isommin lähteä horrukoimaan ulos pakkaseen jos ei ihan pakko.
Pistän illemmalla muutaman kuvan jos onnistuu ja jaksan...
Illalliseksi on luvassa tomaattikeitto ja Yak steak ranskiksilla. Huomenna taas enemmän hiilareita.
