Rest Day in Manang

Tänään sitten levätään...

Ei satanut lunta vaikka illalla taivas meni todella nopeasti tummien pilvien peittoon, onneksi ei.  Yöllä oli varmaan 5-6 astetta pakkasta.  Nämä huoneet ei juuri muuta pidä kuin tuulen ja sateen, joten hyvä makuupussi on tarpeen.  Hyvä että päädyin ottamaan mukaan paksumman pussin mitä ensiksi ajattelin, valinnan vaikeus kun on kertynyt 5 tai 6 eri vaihtoehtoa.  Kaikkia tarvitaan kyllä mutta ei tietty samalla reissulla.  Nyt kun kirjoitin tän niin tajusin että itseasiassa mulla onkin sama pussi matkassa kuin 17 vuotta sitten.  Jack Wolfskin Crystal Palace mallia oleva untuvasäkki, toimii vieläkin ihan hyvin.

Nukutti ihan kohtuudella, unen saamisessa kesti tovin.  Lueskelin tovin otsalampun valossa.  Juha ei näyttänyt uskovan peebottlen olemassaoloon, mutta kyllä se ihan totta on.  Viime yönäkin täydet 1000 ml.

Hyödynsin tämän kylän tarjontaa heti aamusta eli juokaisin ennen aamiaista kunnon kahvin ja suklaacroisantin.
Aamiaisen jälkeen tehtiin eilen mainitsemani haikki, kavuttiin noin 3750 metrin korkeuteen ja vietettiin siellä tovi.  Kyllä tuon korkeuden huomaa hengityksessä heti kun vähänkin ponnistaa.  Mutta tottumiskysymys, ei tämä todellakaan korkealla vielä ole.  Ilma on tosi hieno, tuulta on jonkin verran.
Tuolta kukkulalta minne noustiin näkyi upeasti ympäröivät vuoret, Annapurnan eri huippuja, Gangapurna, Chulu West ja East, Pisang Peak sekä isoimpana Manaslu.  Manaslu on yli kasitonninen, maailman kahdennaksi korkein vuori.
Aika paljon olisi kiivettävää ihan yhdellä silmäykselläkin...

Eilisestä vielä sen verran että Danielin peukalo on ainakin hiukan parempi, ajeli iltapäivällä meitä vastaan ja testaili miten onnistuu.  Huomenna sen näkee sitten paremmin.  Christian kärsii jonkin verran liukastelevasta vatsasta, hän kävi eilen doctorin luona.  Tiukat antibiootit pitäisi purra.  Täällä on jonkinlainen lääkäriasema jossa on ulkomaalaisia lekureita kierrossa.  Lähinnä varmaan tän turistiporukan vuoksi.

Vaikka maisemat on upeita ja ainutlaatuisia, niin ei tämä reissaaminen joka hetki aina niin auvoista ole.  Välillä tulee mieleen että mitä hittoa minä täällä oikein teen.  Pitää välillä muistuttaa itseä että miten etuoikeutettu sitä onkaan kun on mahdollisuus tehdä näitä juttuja ja nähdä näitä paikkoja.  Siitä kuuluu iso kiitos läheisille ihmisille että on ymmärrystä välillä esiin nousevalle levottomalle sielulle.  Varmaan vielä vaikeampaa on olla kotona huolehtimassa. 

Huomenna noustaan Thorong Phedi nimiseen paikkaan, tonnin verran korkeammalle ja sit seuraavana päivänä on tavoite ylittää Thorong La sola ja sieltä edelleen 1600 metriä alemmas Muktinahtiin.  Solan ylitys tulee olemaan se kohokohta reissussa, ihan kuvainnollisestikin sekä myös rankimpana pätkänä.  Nyt voinee jo todeta että seuraavat päivitykset tulevat Muktinahtista.  Phedissä tuskin on verkkoa saatavilla.

Tuo tietoliikenneverkkojen laajuus ja kattavuus on yksi isoimmista asioista joka on muuttunut 17 vuoden aikana.  Silloin ei ollut mitään tarjolla, lähetin kyllä yhden postikortin juuri täältä Manangista ja se saavutti kohteen.  Lienee ottanut kyytiä monenlaista, alkuun kantajan korissa ja missä lienee muissa välineissä.

Pitää myös oikaista alussa kuvaamaani seikkaa kantajista, ei meillä toistaiseksi ole ollut varsinaisia kantajia vaan varustesäkit ovat kulkeneet jeepin kyydissä.  Yksi kaveri, lempinimeltään SnowMonkey, on huolehtinut niistä.  Samoin kuin huolehti Danielin matkan varrelta jeepin kyytiin.  En ole ihan varma millainen ura on Phediin asti mutta ainakin solan ylityksessä on kantajat mukana.

Nyt on aika täysi olo, lounaaksi iso annos lasagnea, joillain sienillä. Illalla pitää vielä syödä tukevasti vaikkei olisi nälkäkään.  Olisikohan pizzan vuoro, uskomatonta miten erilaisia variaatioita on saatavana.  Toki paikallisella twistilla mutta kuitenkin.  Taidan nyt nautiskella kunnon kahvit.  Namaste!

Alla muutama kuva eiliseltä. Kengät kuvastaa pölyisiä olosuhteita. Omakuvan takana Pisang Peak