Trip summary, part 2

25.11.2018, Kathmandu

Suorastaan hilpaisin tänne Kathmanduun eilen illansuussa Pokharasta lentämällä.  Lento itsessään sujui ihan mainiosti, mutta lähtöpään härdelli oli ihan kokemisen arvoinen.  Pyörän kanssa matkustaminen tuo omat vivahteet noihin siirtymiin, olin hiukkasen huolissani näkeekö pyörää enää ja jos näkee niin missä kunnossa.
Etupyörä vain irti ja jollekin ukolle palaset huolehdittavaksi, kaikki omat osat tagitettiin ihan mallikelpoisesti.

Ja siellä se pyörä kasan päällimmäisenä makoili, kun tavarat tuli jakoon Kathmandussa.

Hotellina on nyt Kumari Boutique, pieni hotelli Thamelin laitamilla, vähän hankala löytää mutta vaikutelma on yhden yön jälkeen tosi hyvä.  Siisti ja mukava huone, tosi ystävällinen henkilökunta ja myös aamupala on loistava.
Pienen neuvottelun jälkeen sain lisäksi sovittua että maksan vain kaksi yötä lentojen vaihdon myötä, vaikka oli kohtuullisen sitova varaus neljäksi yöksi.

Illalla meillä oli vielä yhteinen illallinen Katien, Chrisin ja Himalayan Singletrackin omistajan Jennyn kanssa.  Black Olive nimisessä mestassa, oli hyvä burger!  Katien lento lähti kohti USAa illasta, käytiin vielä yhdellä oluella Chrisin kanssa ruuan päälle.

Nyt pitää lähteä hakemaan täällä Kathmandussa säilössä olleet kamat, jotta saa hiukan puhtaampia vaatteita. Kaikki ajovaatteet pesetin Pokharassa, eka ajatus oli tosin että tekeeköhän niillä enää mitään.  Olivat sen verran likaisia, mutta kyllä niistä ihan puhtaat kuitenkin tuli.  3 kg vaatteita = 300 rps =  reilu 2 euroa. Not bad.

Sitten lyhyesti reissun plussat ja miinukset:

+ Nepal on aina hieno ja yllättää minut rikkailla kokemuksilla
+ Maisemat ja luonto on 5/5, samoin ihmisten ystävällisyys
+ Maastopyörä on hyvä kulkuväline Annapurna Circuitille
+ Reitillä olevat singletrackit maailmanluokkaa
+ Toimiva tiimi, etukäteen sitä ei voi koskaan tietää jos ei tunne ihmisiä
+ Tuttu, oma pyörä toimi hyvin
+ Ajankohta oli ilmojen osalta OK, pieni riski on tosin että tähän aikaan lumi voi estää Thorong La solan ylityksen
+ Toimivat järjestelyt Himalayan Singletrackin puolesta

- Pöly ja kura jeeppiteillä, jeeppiteiden osuus reitistä on kuitenkin merkittävä
- Oma valmistautuminen olisi saanut olla parempi, viimeisen kuukauden flunssa verotti kuntoa hiukan liikaa
- Hiukan liian tiukka aikataulu ennen Thorong La solan ylitystä, parempi akklimatisoituminen olisi helpottanut urakkaa

"Lähtisinkö uudestaan" kysymykseen tällä hetkellä vastaus on että vastaavaan reissuun Kyllä, mutta Ei samaa reittiä.  Se on nähty nyt kahteen kertaan.

Kuitenkin niin että suosittelen lämpimästi kokemuksena jos vähänkin kiinnostaa.

Itselle tällä reissulla oli suuri merkitys siinä että pystyin huomaamaan sinnikkyyden edetä olevan vielä tallella, vaikka joskus tuntuu ettei enää jaksa!

Kuvia ja videoita myöhemmin!

Namaste

Trip summary, part 1

Lauantai 24.11.2018, Pokhara

Toka aamiainen,  Rosemary Kitchen

Eilinen päivä meni vain tässä Pokharan Lake Sidella chillaillessa eli hyvin rauhallisesti oleskellessa, kuljeskelin pitkin katuja ja järven rantaa.  Tämä Pokhara sijaitsee Phewa Lake nimisen järven rannalla, käytännössä Nepalin ainoa merkittävä järvi.  Lake Side kaupungin osaan on keskittynyt lähes kaikki turistitoiminta, hotelleista ravintoloihin sekä lukemattomiin eri palvelujen tarjoajiin.  Samaan tapaan kuin Thamel Kathmandussa.
Ilmasto Pokharassa on hyvin miellyttävä, tähän aikaan vuodesta päivisin reilu 20 astetta lämmintä, öisin viileämpää.  Ilmansaasteita on murto-osa verrattuna Kathmanduun.
Hotellina oli Peace Plaza niminen paikka, ihan ok perustason mesta ilman mitään erikoisuuksia.
Katie ja Christian lähtivät eilen aamupäivällä Kathmanduun, kuten myös Jevi ja Snowmonkey.  Daniel jää tänne vielä vajaaksi viikoksi tekemään eri juttuja, kuten paragliding, kayaking ja canyoning.  Hän tekee kaikki jutut samalla reissulla😃.

Mun tekemisiä rajoittaa nyt tuo kylki, ajatus oli vielä ajaa pari päivää Kathmandun kukkuloilla ja miksei myös hiukan melontaa mutta ne jää nyt toiseen kertaan.

Kyljessä ei ole mitään päällepäin näkyvää, ompahan vain tosi maukas paikka oikealla puolella aika ylhäällä.  Öisin kun vähänkin kääntyy niin tietää kyllä olevansa elossa, samoin kun yskittää niin oikein pelottaa jo ajatuskin yskäisystä.
Eiköhän tuo tuosta kuitenkin helpota ajan kanssa. 

Crashi tapahtui Muktinahtin ja Tukuchen välillä, aamupäivästä, kun semmoisessa kivisessä irtosorakohdassa, kohtuu jyrkässä, etupyörä menetti otteen ajovirheen vuoksi. Ja nimenomaan oman virheen takia.  Kypärä oli ihan hyvä juttu...
Jännä huomata miten itseluottamus katosi koko ajamiseen, vain kuitenkin hetkellisesti onneksi.
Mutta ei se haittaa, vahinkoja sattuu!

Tänään on lento Kathmanduun iltapäivällä, saa nähdä miten ne meinaa laittaa pyörän koneeseen kun ei ole mitään laukkua tai vastaavaa sille.  Lipussa lukee myös matkatavaroiden painorajaksi 13 kg, mulla on pyörän kanssa ainakin tuplasti.

Sain vaihdettua paluulennot siten että lähtö on maanantaina 26.11.2018 aamupäivästä, Helsingissä saman päivän iltana myöhään.  Puolitoista päivää Kathmandussa riittää tällä erää.

Himalaya, Annapurna mtb tour. Done!

Torstai 22.11.2018, Pokhara

Päivä alkaa olla paketissa ja sitä myöten varsinainen seikkailuosuus eli pyöräilyt ovat tältä erää tässä.

Naputtelen päivitystä Pokharasta, jonne saavuttiin äskettäin pitkän päivän päätteeksi.  Eilisen päivityksen julkaisu meni tälle päivälle kun Tatopanissa oli kyllä nettiyhteys, se ei vaan toiminut.

Aamulla oli herätys jo ennen kuutta, aamupala 6:30, johon mennessä piti saada laukut pakatuksi ja jeepin kyytiin.  Snowmonkey ahkeroi aamusta iltaan...

Pyörän selkään heti puoli kasilta, luvassa oli vajaa parikymppiä pääosin alamaata jeeppitrackilla.  Viimeisen päivän ajaminen sujui melko kepeästi, muutama nousun kautta.

Mukava yksityiskohta oli kun yhden tietyön kohdalla oli joukko paikallisia teinejä menossa bussilla Kali Kandakin jokilaaksoa ylöspäin. (Tietyöt pysäyttävät menon aina tyystin joksikin aikaa, yleensä pari kaivinkonetta tekee hetken levennystä, jolloin kulku-ura on tukossa).  No me pysähdyttiin sen bussin kohdalle, he ryntäsivät valokuvaamaan meitä ja pyysivät esittelyjä.  Kerroin lyhyesti kuka olen ja mistä tulen, nimi Iku aiheutti lähes hysteerian, se on jotenkin iskevä nepalin kielessä.  Hetken tunsi olevansa lähes rock-stara, kun joukko teinejä kiljui nimeä suureen ääneen ja heilui ympärillä.  Vaikkakin olin todella likaisissa kamppeissa ja hikisenä fillarin päälle.  Mutta ei auttanut matkaa oli jatkettava heti...

Vajaan puolentoista tunnin ajon jälkeen kurvattiin paikkaan, jossa bussi oli odottamassa.  Tuli yhtäkkiä aika outo tunne, tässäkö tämä nyt sitten oli.  Pitää yrittää hiukan myöhemmin tehdä parempaa analyysia mitä tuli tehtyä ja miltä tuntuu.

Joka tapauksessa pyörien pesun jälkeen pakkaus ja hiukan vähemmän likaisten vaatteiden vaihto ylle.
Bussimatka Pokharaan kesti vajaa 7 tuntia, matkaa taisi olla sentään lähes 100 kilometriä.  Teiden kunto ja liikenne on paikoin melko hurja.

Nyt suunnitelmassa on olla täällä Pokharassa pari yötä ja palautella, sitten lento Kathmanduun.

Pyörä on toiminut hyvin, ainoastaan kerran katkesi ketjut yhdessä ylämäessä, ilmeisesti liikaa voimaa reisissä?
Koko porukalla oli vain kaksi rengasrikkoa, eli suhteellisen hyvin.  Itsellä takarengas on aika finaalissa ja lienee syytä tehdä myös täyshuolto kotimaahan päästyä.

Totesin eilisestä päivästä että osin tuskallinen, nyt voinee jo paljastaa että kolmen viimeisen päivän ajamiset olen joutunut ajamaan oikean puolen kylkiluu murtuneena.  Se on paikoin aiheuttanut tuskaa...
Kun sanoin että taidot ei vaan riitä niin se perustuu ihan kokemukseen, joskus on syytä käydä rajoilla että tietää missä ne menevät.  Sitä kautta sitä vielä vanha koirakin oppii uusia temppuja.
Sinänsä tuo pikku murtuma ei ole vakavaa, olisin voinut milloin tahansa hypätä jatkamaan jeepin kyydissä mutta tiesin ihan tarkkaan mistä on kyse (ei ole eka kerta kun kylkiluu on murtunut).  Ei ollut enää vakavia nousuja joissa olisi pitänyt vetää happea täysillä, lisäksi happi lisääntyi koko ajan alaspäin mentäessä.
Eikä tänne Härmän äijät tule ihan heti hyppäämään jeepin kyytiin!

Namaste, nyt syömään.

Downhill to Tatopani

21.11.2018 Keskiviikko

Huima päivä, päivän päätteeksi Tatopani-nimisessä paikassa luonnollisten hotspringien huomassa.

Kehuin eilen Tukuchen majapaikkaa, kehuja täytyy jatkaa edelleen.  Kuten totesin rakennettu mukavasti käyttäen paljon puuta, huone siisti,  sängyssä lakanat ja untuvapeitto!  Ei tarvinnut kaivaa siis makuupussia esiin.  Illalla ruokana Bami Goreng, siis indonesialaista jossa maut hyvin kohdillaan.  Aamupalalla jatkui sama hyvä taso, paahtoleipää itse leivotusta leivästä, kunnon kahvia, tuoretta omenamehua ja paistettua munaa.
Paikan omistajana on pariskunta jossa mies hollantilainen ja nainen nepalilainen.  Taustalla siis jonkinlainen rakkaustarina, arvaan😃.  Joka tapauksessa tämä majapaikka menee Top1:ksi kaikista niistä teahouseista, jossa olen viettänyt yöni.  Ja on niitä muutamia kymmeniä kertynyt.   Siis suosittelen!

Viileähkössä aamussa matkaan, Muktknahtista asti samaa reittiä on noudattanut toinen Himalayan Singletrackin ryhmä, jossa on saksalainen pariskunta ja opas. Olivat siis tässä samassa majapaikassa, läksimme suunnilleen samaan aikaan liikkeelle. 
Reitti noudatteli Kali Kandaki joen uomaa, ajoon sisältyi lähes kaikkea mitä maastopyöräilyyn voi sisältyä.  Pölyistä jeeppiuraa, joen uomaa,  metsäistä polkua joka vaihteli kivikkoisesta urasta nopeaan polkuun.  Ajo kulki myös muutaman luontaisesti marihuanaa kasvavan alueen lävitse.  Joissain opaskirjoissa onkin mainittu että kannattaa pestä kengät ennen kansainvälisiä lentoja etteivät huumekoirat villiinny suotta.

Vajaasta 40:sta kilsasta ainakin puolet kertyi jeeppitietä, joka oli todellista pudotusta.  Aivan uskomatonta ajamista, pöly lensi ja syke oli korkealla vaikka kyse oli alamäestä.
Illalla oppaan antama ohjeistus oli paljon puhuva, muistakaa väistää vasemmalle ja toisinaan taas oikealle.  Vasemmalla oli kokoajan tolkuton pudotus joen pohjalle, tieura sisälsi kaikkea lentohiekasta kiven järkäleisiin sekä vesiputouksista virtaavaan veteen. 

Ihan lyhyesti kuvattuna sitä voisi ilmaista vaikka siten että; hiukan pelottavaa, tuskaista mutta ehdottoman nautittavaa!

Täällä Tatopanissa on todellakin luonnollisia kuumia lähteitä, joissa voi käydä rentouttamassa lihaksia.  Piti testata ja olikin ihan hieno kokemus.  Paikassa oli kaksi allasta joista toisessa n 38 asteista ja toisessa vajaa 50 astetta.  Melko kuumaa...

Nyt illallista odottamassa, nyt ollaan jo niin alhaalla että voi syödä ulkona.  On jo ihan pilkkopimeää, kaskaiden pitäessä meteliään päättelen tämän päivityksen.  Huomenna viimeinen ajopäivä,  lyhyehkö taival Beniin josta jeeppikuljetus Pokharaan.

Namaste!

Kali Kandaki valley

Tiistai 20.11.2018

Erittäin kaksijakoinen päivä, erittäin nautittavaa maastopyöräilyä upeissa maastoissa ja maisemissa, toisaalta äärimmäisen tympeää puskemista vastatuuleen tolkuttamassa pölypilvessä jeeppitietä pitkin.

Ainakin kymmenen tunnin unien jälkeen oli hyvä herätä lämpimästä makuupussista, luulin ensin että on pilvinen aamu  ennenkuin tajusin että ikkuna on täysin jäässä.  Näissä teahouse huoneissa ei ole mitään lämmitystä, hyppääminen pois pussista vaatii ripeitä liikkeitä ja hyvin organisoitua vaatejärjestystä ennen nukkumaan menoa.  Ei mitään uutta toisaalta verrattuna vaikka heräämiseen louteesta.
Muktinahtin majapaikassa oli tosi kuuma suihku saatavilla, vaati ensin hieman opiskelua kun aiempiin verrattuna kuuma vesi tulikin vasemmalta puolelta.  Vedet on kuitenkin aina poikki yön ajan ja aamulla, luultavimmin jäätymisen estämiseksi.

Aamulla noustiin ekaksi jonnekin yli neljään tonniin vaikka luulin että kiipeämiset ovat takana, oli taas varsin tahmea startti.  No, sen jälkeen oli maailman luokan singletrackia, harmi vaan että paikoin taidot ei vaan riitä樂.
Kali Kandaki joen laakso on yksi maailman suurimmista laaksoista mitä tulee laaksosta kohoaviin rinteisiin, yli viiden kilometrin korkeusero parhaimmillaan.  Kruununa maisemasta kohoaa Dhaulagiri, joka on maailman seitsemänneksi korkein vuori (8167 m).  Lisäksi toisella puolella Annapurnan massiiviin kuuluvat vuoret, ehkä upeimpana Nilgiri.

Lounas syötiin Jomsomissa, paikassa johon päätin retkeni vuonna 2001. Lensin sieltä Pokharaan, eli siitä eteenpäin onkin uutta maisemaa myös minulle.  Lounaaksi pasta carbonara, Mustangin alueen twistilla.  Oli kuitenkin varsin maukasta.
Ajo lounaan jälkeen oli aluksi tympeää pölypuskemista mutta sitten useita kilsoja upeaa reittiä läpi omenapuutarhojen, mäntymetsien ja kapeiden kyläkujien kautta.  Päivitän näistä kaikista ajomaisemista myöhemmin koosteen GoPro-kipeistä mutta se menee varmaan kotimaassa tehtäväksi.

Yksi välillä hiukan kuumottavista kokemuksista on ylittää riippusiltoja ajamalla, näitä taisi tänään tulla 4-5 kappaletta, aiemmin on yhteensä suunnilleen saman verran.  Sillat ovat varsin pitkiä ja joskus melko korkealla, mielenkiintoiseksi ajamisen tekee se että pyörän tangon leveys on n. 20-30 cm kapeampi kuin sillan kaiteiden leveys.  Ei kannata siis hirveästi kiemurrella,  kovaa puhaltava sivutuuli antaa myös mausteensa.

Majapaikka on tänään Tukuche nimisessä paikassa, korkeutta on n. 2750 metriä.  Tämän teahouse nimi on Dutch Cafe&Restaurant, mukavasti rakennettu käyttäen paljon puuta. Hiukan alppityyliseen tapaan.  Oleskelutilassa on jopa takka!

Namaste seuraavaan kertaan.

Over the Thorong La pass

Maanantai 19.11.2018

Täällä sitä vain ollaan kuin ollaankin Muktinahtissa.  "Pikkuisen" väsyneenä mutta hyvillä fiiliksillä.  Tämä ja edellinen päivä menevät kirkkaasti top10:iin koko elämän aikana rankkuutensa osalta.  Oli jotenkin aavistus että saattaa olla raskasta mutta en sittenkään arvannut että ihan näin otettaisiin mittaa miespoloisesta.

Korkeutta on nyt 3800 metriä, edellisen päivityksen aikana sitä oli tasoa 3500 metriä.  Tähän väliin mahtuu kapuaminen yöksi Thorung Phediin (4500 m) ja sieltä Thorong La solan (5416 metriä) kautta tänne.  Mukavasti siis ylä- ja alamäkeä.

Matkalla Thorung Phediin kirkastui päätös ottaa kantaja avuksi viemään fillari Phedistä solaan, luulen että oli ainoa oikea ratkaisu.  Ei mitään saumaa puskea sitä itse tässä kunnossa ja etenkin tällä aklimatisoitumistasolla. Itseasiassa kaikki muut paitsi Daniel päätyivät samaan ratkaisuun.  Taisin jo aiemmin mainitakin, että mielestäni aikataulu on kireähkö korkeuteen sopeutumisen suhteen, saatu kokemus vaan vahvisti tätä näkemystä.  Ainakin yksi päivä lisää olisi auttanut, tuskin kuitenkaan niin paljoa että olisi pystynyt puskemaan fillarin solaan kohtuudella.

Tämän aamun herätys oli klo 4 pölyisestä ja kylmästä kopista, jonka jaoin Christianin kanssa.  Phedi kasaa solaa ylittäviä siten että kaikki mahdolliset makuupaikat ovat käytössä.  Koiran kopeista lähtien, paitsi ei täällä ole koirilla koppeja vaikka koiria onkin paljon.
Itse ajattelin etten nukkunut juuri lainkaan, mutta Christian sanoi kuullensa minun nukkumisen, joten tiedä nyt sitten.

Aamupalaksi puurokulho ja small pot of lemon tea.  Tämmöisiä aamuina tunnelma on jotenkin käsinkosketeltava, selkeästi aistii ihmisistä epävarmuutta, hiukan pelkoa edessä olevasta ja sitten taas toisista itsevarmuutta ja kokemuksen tuomaa selkeyttä.  Luulen että tämän aamun aikana edustin jälkimmäistä.  Osalle porukasta pelkoa tuo vuoristotaudin oireet, päänsärky, unettomuus, ruokahaluttomuus jne.

Me lähdettiin matkaan 5:30 täysin pimeässä, otsalamppujen valojen avulla tähtikirkkaassa aamuyössä.  Ensimmäisten kahden sadan korkeuserometrin aikana tuntui että tästä ei tule selviämään, hengitys ei pelannut yhtään ja sitä myöten jalat olivat kuin nippu lyijypuntteja. 
Tässä oli yksi kohta jossa nuo aiemmat kokemukset auttoivat, minulle on käynyt usein niin että vaikka korkeutta tulee enemmän niin kehon lämmitessä olo helpottaa.  Niin kävi nytkin, etenin omalla tahdillani tasaisella vauhdilla ekana ryhmästä.  Pitää tietty huomioida että Daniel ja Jevi raahasivat pyöriään muassaan.
Mulla oli päällä alushousut, topatut pyöräilyalkkarit, vaellustrikoot, pyöräilyshortsit ja strech-vaellushousut.  Yläosassa merinovillainen aluspaita ja paksu untuvatakki, pipo ja untuvarukkaset.  Aika nopsaan piti vaihtaa untuvatakki pois ja tilalle Paclite goretakki.  Ekalla pidemmällä tauolla vajaan kahden tunnin päästä laitoin untuvatakin takaisin Goren päälle tuulen alkaessa puhaltaa.  Eikä tullut enää liian kuuma, osin sen vuoksi että askel lyheni merkittävästi yli viidessä tonnissa.

Viimeiset 400 korkeusmetriä meni tahdilla max 50 askelta ja puhaltamaan.  Ei pitäis ihan näin olla mutta kun ei ollut vielä sopeutunut niin ei ollut.  Esimerkiksi Everestin base camp on 5500 metrin korkeudessa, jossa ihmiset lepäävät.  Kertoo jotain sopeutumisen merkityksestä.
Olin solassa aika tasan 8:30, melko nopsaan noustuna.  Daniel oli pari minuuttia aiemmin, muut tulivat noin 15 min perässä.
Pikaiset kuvat ja kohti alamäkeä.  Siisti kokemus lähteä painamaan noin korkealta alaspäin, hyvin kivikkoista ja paikoin jyrkkää mäkeä.  Ei ollut pelkkää rullailua se vuoren rinteen lasku.  Eka kerran mulle että jarrut alkavat haista ja kuumentua siten etteivät enää pidä kunnolla.
Otin paikoin varovasti ihan syystäkin, oman taitotason ylärajoilla oltiin ja vähän väsyneenä.

Alas kuitenkin tultiin ja nyt ansaitulla lepo-oleskelulla.  Lounas upposi jostain syystä aika tehokkaasti, samoin äsken Chrisin kanssa nautittu kunnon kahvi + Apple pie.

Ajopäiviä on vielä kolme, meikäläisen yksinkertaisella matikalla pitäisi olla valtaosin alamäkeä, 3800 m => 700 m.
Varmaan joitain satoja metrejä on myös nousujakin, mutta jostain syystä eivät arveluta yhtään.

0len tosiaan ottanut ajamisen itselle selkeästi epätyypillisesti varman päälle, tänään kuitenkin parit kunnon lipat.  Toisessa upeasti stongan yli, mutta ilman isompia vaurioita.  Harmi kun GoProsta oli hiukka aiemmin loppunut tila muistikortista.

Ja hei, vielä kerran päivitys siihen kantaja-asiaan.  Nyt se ei enää muutu tästä, Snowmonkey toi varusteet hevosilla solan yli tänne Muktinahtiin.

Namaste seuraavaan kertaan!

Rest Day in Manang

Tänään sitten levätään...

Ei satanut lunta vaikka illalla taivas meni todella nopeasti tummien pilvien peittoon, onneksi ei.  Yöllä oli varmaan 5-6 astetta pakkasta.  Nämä huoneet ei juuri muuta pidä kuin tuulen ja sateen, joten hyvä makuupussi on tarpeen.  Hyvä että päädyin ottamaan mukaan paksumman pussin mitä ensiksi ajattelin, valinnan vaikeus kun on kertynyt 5 tai 6 eri vaihtoehtoa.  Kaikkia tarvitaan kyllä mutta ei tietty samalla reissulla.  Nyt kun kirjoitin tän niin tajusin että itseasiassa mulla onkin sama pussi matkassa kuin 17 vuotta sitten.  Jack Wolfskin Crystal Palace mallia oleva untuvasäkki, toimii vieläkin ihan hyvin.

Nukutti ihan kohtuudella, unen saamisessa kesti tovin.  Lueskelin tovin otsalampun valossa.  Juha ei näyttänyt uskovan peebottlen olemassaoloon, mutta kyllä se ihan totta on.  Viime yönäkin täydet 1000 ml.

Hyödynsin tämän kylän tarjontaa heti aamusta eli juokaisin ennen aamiaista kunnon kahvin ja suklaacroisantin.
Aamiaisen jälkeen tehtiin eilen mainitsemani haikki, kavuttiin noin 3750 metrin korkeuteen ja vietettiin siellä tovi.  Kyllä tuon korkeuden huomaa hengityksessä heti kun vähänkin ponnistaa.  Mutta tottumiskysymys, ei tämä todellakaan korkealla vielä ole.  Ilma on tosi hieno, tuulta on jonkin verran.
Tuolta kukkulalta minne noustiin näkyi upeasti ympäröivät vuoret, Annapurnan eri huippuja, Gangapurna, Chulu West ja East, Pisang Peak sekä isoimpana Manaslu.  Manaslu on yli kasitonninen, maailman kahdennaksi korkein vuori.
Aika paljon olisi kiivettävää ihan yhdellä silmäykselläkin...

Eilisestä vielä sen verran että Danielin peukalo on ainakin hiukan parempi, ajeli iltapäivällä meitä vastaan ja testaili miten onnistuu.  Huomenna sen näkee sitten paremmin.  Christian kärsii jonkin verran liukastelevasta vatsasta, hän kävi eilen doctorin luona.  Tiukat antibiootit pitäisi purra.  Täällä on jonkinlainen lääkäriasema jossa on ulkomaalaisia lekureita kierrossa.  Lähinnä varmaan tän turistiporukan vuoksi.

Vaikka maisemat on upeita ja ainutlaatuisia, niin ei tämä reissaaminen joka hetki aina niin auvoista ole.  Välillä tulee mieleen että mitä hittoa minä täällä oikein teen.  Pitää välillä muistuttaa itseä että miten etuoikeutettu sitä onkaan kun on mahdollisuus tehdä näitä juttuja ja nähdä näitä paikkoja.  Siitä kuuluu iso kiitos läheisille ihmisille että on ymmärrystä välillä esiin nousevalle levottomalle sielulle.  Varmaan vielä vaikeampaa on olla kotona huolehtimassa. 

Huomenna noustaan Thorong Phedi nimiseen paikkaan, tonnin verran korkeammalle ja sit seuraavana päivänä on tavoite ylittää Thorong La sola ja sieltä edelleen 1600 metriä alemmas Muktinahtiin.  Solan ylitys tulee olemaan se kohokohta reissussa, ihan kuvainnollisestikin sekä myös rankimpana pätkänä.  Nyt voinee jo todeta että seuraavat päivitykset tulevat Muktinahtista.  Phedissä tuskin on verkkoa saatavilla.

Tuo tietoliikenneverkkojen laajuus ja kattavuus on yksi isoimmista asioista joka on muuttunut 17 vuoden aikana.  Silloin ei ollut mitään tarjolla, lähetin kyllä yhden postikortin juuri täältä Manangista ja se saavutti kohteen.  Lienee ottanut kyytiä monenlaista, alkuun kantajan korissa ja missä lienee muissa välineissä.

Pitää myös oikaista alussa kuvaamaani seikkaa kantajista, ei meillä toistaiseksi ole ollut varsinaisia kantajia vaan varustesäkit ovat kulkeneet jeepin kyydissä.  Yksi kaveri, lempinimeltään SnowMonkey, on huolehtinut niistä.  Samoin kuin huolehti Danielin matkan varrelta jeepin kyytiin.  En ole ihan varma millainen ura on Phediin asti mutta ainakin solan ylityksessä on kantajat mukana.

Nyt on aika täysi olo, lounaaksi iso annos lasagnea, joillain sienillä. Illalla pitää vielä syödä tukevasti vaikkei olisi nälkäkään.  Olisikohan pizzan vuoro, uskomatonta miten erilaisia variaatioita on saatavana.  Toki paikallisella twistilla mutta kuitenkin.  Taidan nyt nautiskella kunnon kahvit.  Namaste!

Alla muutama kuva eiliseltä. Kengät kuvastaa pölyisiä olosuhteita. Omakuvan takana Pisang Peak

Yak track

Perjantai 16.11.2018, Manang village

Well done, taas lähes tonni korkeutta lisää.  Nyt ollaan 3540 metriä korkealla, Manang-nimisessä paikassa.  Ehkä korkeus alkaa hieman tuntua kokonaisrasituksen lisäksi.

Tämä puoli Annapurnan massiivia on Manang niminen alue, nyt siis niin sanotussa alueen headquarterissa.  Ajoaikaa meni reilu 4 h, kokonaisnousua vajaa 1100 metriä.  Aluksi ajaminen tuntui aika raskaalta, oli tiukkaa nousua heti ja ilma oli myös melko viileä.  Pakkasta jokunen aste yön jäljiltä, eka päivää oli pitkät trikoot ajaessa, mut ainoastaan yksi ohut pitkähihainen paita. 
Kun kroppa lämpeni niin matkan tekokin maistui paremmin.  Pidettiin pieni teepaussi Pisangin kylässä. Jännä oli katsoa ylös Pisang Peakille jonne kapusin siis 17 vuotta sitten.  Silloisessa retkikunnassa oli kaksi ranskalaista ja yksi japanilainen minun lisäksi.  Luulen että olin kaikista kokemattomin siinä porukassa mutta niin vain kävi että ainoana pääsin huipulle asti.  Toki tuolla aiemmin mainitsemani sherpa Furwa olisi halutessaan pystynyt huipulle, mutta siinä tuli hiukan muuta säätöä.

Pisang Peak näytti hienolta kirkkaassa auringonpaisteessa, ohuiden pilvien kulkiessa huipun tasalla. Vaikea sanoa miten paljon paremmassa kunnossa olin silloin mutta on nuo taakse jääneet vuodet jotain veroa ottaneet.

Tuo reitti myös tänään oli upea, monenlaista maisemaa ja ajoalustaa.  Parhaimmillaan vuoren kupeeseen louhittua kulkuväylää, noin 3 metriä leveänä josta suora pudotus sata metriä alhaalla virtaavaan Marsyangdi-jokeen. Ei tehnyt hirveästi mieli kikkailla😃.   Suuri osa matkasta kulki mäntyä kasvavassa maastossa.  En ole varma mikä yksittäinen laji, voisi olla vaikka vuorimänty🌳.  Hyvälle tuoksui kuitenkin.  Luonto on uskomattoman upeaa ja vaikuttavaa. Yksi hienoista näkymistä oli massiiviseen laattaan joka kohoaa 1500 metriä kuin yhtenä laajana maljana.

Lounaaksi iso annos mixed fried noodless taas, pitää varmistaa että tankissa piisaa polttoainetta, aika usein käydään kuitenkin varatankilla eli läski palaa.  Onneksi on mistä ottaa!

Onneksi saatiin jokainen oma huone tästä mestasta, yhden yön olen jakanut Danielin kanssa mutta mieluummin yksin että voi olla omissa oloissaan. Hintatasot näissä kylien teahouseissa on suunnilleen seuraava:
- huone 200 - 300 rps = vajaa 3 €
- ruoka-annos 500 rps = vajaa 4 €
- teetermos mustaa teetä 250 rps = vajaa 2 €

Tähän trekkiin kuuluu aamiainen, lounas päivällinen.  Rajoitetusti siten että aamiaisella joku breakfast set (jos tarjolla) tai sitten esim. kulho puuroa, lounaaksi joku annos listalta ja illalla esim keitto ja ns. pääruoka tai vaihtoehtoisesti pääruoka + jälkkäri.  Aamulla myös kuppi teetä tai kahvia.  Kaikki muu extra pitää kuitata itse.  Oluttakin olisi tarjolla, eikä ole paha hintakaan (500 rps / 0,6 l) mutta päätin jo aikaa sitten että vasta aikaisintaan Muktinahtissa.  Solan ylityksen jälkeen...

Tänne saavuttua bongasin hyvän löydön eli cafeterian jossa aitoa kahvia, kävin vetäisemässä Cafe Americanon ja isohkon pullan.  Eka kahvi kolmeen päivään, voin kertoa että maistui!  Muuten kahvi täällä on sellaista ettei viitsi itseä kiusata sitä juomalla.

Huominen on niin sanottu lepopäivä, joka tulee kyllä tarpeeseen!! Tai oikeammin ns. aklimatisoitumispäivä eli elimistön totuttamista korkeuteen.  Tarkoittaa että pitää tehdä reissu korkeammalle ja palata sitten takaisin tähän korkeuteen.  Kaikkineen tämä program on minun mielestä kohtuullisen kireä, nimenomaan liittyen tuohon korkeuteen totuttautumiseen.  Verrattuna esim trekkaajiin jotka kulkee jalan niin me on tultu nyt kolmessa päivässä tähän korkeuteen, trekkaajat käyttää samaan aikaa 5-6 päivää.  Mut saa nähdä miten sopeutuu, itsestä en isommin huolehdi.  Pitää vaan syödä ja juoda vaikkei tekisi mielikään.  Esim tänään on jo mennyt reilu 3 litraa nestettä, illan aikana n litra lisää.  Pissapullolle tilausta yön aikana😉.  Ei tee isommin lähteä horrukoimaan ulos pakkaseen jos ei ihan pakko.

Pistän illemmalla muutaman kuvan jos onnistuu ja jaksan...

Illalliseksi on luvassa tomaattikeitto ja Yak steak ranskiksilla.  Huomenna taas enemmän hiilareita.

Himalajan nousuissa vääntämässä kampea

Torstai 15.11.2018

Eilisen lopun päivän tekstit meni julkaisuun äsken,,, lounasbreak Timang nimisessä paikassa.  Eilinen ilta oli tosiaan ilman wifia ja muita sähköisiä laitteita😃

Aamu valkeni onneksi kirkkaana ja ilman uhkaavia sateita.  Puuroa iso kulho sekä isohko teeannos joiden avulla matkaan.  Alkupätkä eli ensimmäiset kilometrit noudateltiin trekking-polkua joka piti sisällään pyörän kantamista ja työntämistä muutaman teknisen ajo pätkän lisäksi.  Daniel on takuulla taitavin ajaja, mutta oli hiukan liian innokas yhdessä kivikkossa.  Olisi kannattanut jalkautua, otti lipat ja peukalo sijoiltaan.  Veti sen paikalleen takaisin mutta saattaa olla että ajot on nyt ajettu tältä reissulta.  Nyt hän tulossa jossain perässä jeepin kyydissä jatkaen ekaksi tämän päivän yöpymispaikkaan, tsekataan siellä illalla mikä on tilanne.  Joka tapauksessa saattaa olla hyvin kivuliasta ajaminen kun pitäisi puristaa ohjaustankoa.  Bad luck for him, mutta hyvä muistutus välttää turhia riskejä.

Ajaminen on tänään sujunut paremmin kuin hyvin, ennakkoajatuksista huolimatta.  Jaksaa vääntää nousuja yllättävästi. 

Nyt lähdetään jatkamaan loppupäivän ajo, suurimmat nousut tälle päivälle pitäisi olla takana.
Jos siellä toimii WiFi niin illasta uutta juttua.

Illalla Chamessa, kirjoitin äsken pitkän litanian mutta se katosi jonnekin. Verkko eli sähköt pätkii kokoajan..

Joten tyydyn toteamaan pikku-Viljon sanoin että tänään oli huippupäivä!

Nousumetrejä total 1200, ajoaika vajaa 5 h.  Upeaa maastoa ja maisemaa vailla vertaa.

Kuvia joskus myöhemmin kun yhteydet parempia ja saa myös ladattua näitä kamppeita.

Lopuksi totean että Daniel pääsi tänne jeepillä, doctorin mukaan 2 viikon liikuttamiskielto peukalolle.  Nyt ainakin pari päivää jeepin kyydissä...

On the track

14.11.2018 Keskiviikkona

Nyt ollaan tien päällä ja se kyllä tuntuu myös siltä.  Hyvin nukutun yön jälkeen herätys hiukan ennen viittä kun armeija kukkoja alkoi veisata aamuvirttään seinän takana.  Aika tavallista täällä että kukot ja kanat majoittuu ihan vieressä. Unta taas ihan riittävästi kun nukkumaan ennen ysiä.

Aamiainen ei ollut mitään superioria, mutta pääsi sillä kuitenkin matkaan.  Kahvi oli lähinnä vitsi.
Fillarin selkään n. klo 8 aikaan, hieman totuttelua ajamiseen.  Ensimmäisten tuntien fiilikset ovat olleet hyvin kaksijakoiset.  Toisaalta tuntuu ihan uskomattomalta olla täällä ajamassa maastopyörällä, maisemat lumoaa.
Toisaalta taas ei täysin pysty olemaan ajattelematta miten tän nousuosuuden selvittää kunnialla. Nämä nousut nappaa luulot pois ennen kuin silmää ehtii räpyttää.  Pienin vaihde on käytössä aika usein ja silti tulee kokeiltua monesti olisko vielä pienempää tarjolla.

Tulee mieleen yksi Nepalin kielen sana mitä on hoettu edellisillä kerroilla eli bistade, bistade... Tarkoittaa hitaasti, hitaasti.  Todella varteenotettava neuvo.

Eka kunnon stoppi vajaan 30 km:n ajon jälkeen Jagat-nimisessä paikassa, lounasta tarjolla.  Juuri tuli annos chicken fried noodless with cheese.  Pitää ruveta syömään...

Oli iso annos mutta osui ja upposi.  Matka jatkuu.  Tuntuu erityisen mukavalta vetää täysin läpimärkä ajopaita päälle, taas nimittäin satoi hiukan ennen lounaalle saapumista ja koko lounaan ajan.  Nyt onneksi hellittää mutta ihan varmasti mutaa tiedossa.

Sama päivä eli 14.11 keskiviikko illansuussa.

Perhana että sataa... Nyt ollaan Tal-nimisessä kylässä johon oli tarkoituskin tulla tänään.  Noin tuntia, puoltatoista ennen Suunto piippasi myrskyvaroituksen eli käytännössä ilmanpaine putosi jyrkästi.  Aika hyvin tiesi tämän sateen vaikkei varsinainen myrsky nyt olekaan, ainakaan vielä.
Sen verran pystyy tän eka päivän perusteella sanomaan että luottamus homman läpiviemiseen kasvoi hyvinkin, etenkin verrattuna aamun ja eilisillan fiiliksiin.  Mutta täytyy myös todeta että jossain vaiheessa pitää varmasti kaivaa viimeisetkin voimanrippeet.  Rankkaa tulee olemaan mutta ei pitäisi olla yllätys itselle.

Tänään tuli kilsoja vajaa 37 km, kokonaisnousua 1440 metriä, laskua 660 metriä.  Aikaa tähän sai kulumaan hiukan vajaa 5 tuntia ajoaikana.  Lähtöpaikan ja tämän kylän välinen korkeusero on hiukka vajaa 1000 metriä, eli välillä mentiin railakkaasti ylös ja alas.  Varsinkin loppumatkasta oli jyrkkiä osuuksia joissa suosiolla piti työntää fillaria, se ei mitenkään johtunut voimien katoamisesta tuonne jeeppitrackille.

Hiukan kuumottavia pätkiä on nuo pystysuoraan kallioon louhitut tieaukot, pystysuoraa pudotusta Marsyangdi-jokeen 100-200 metrin välillä.  Oman mausteen tuo liikenteen yksi ainoista perussäännöistä eli vasemman puoleinen liikenne, pitää muistaa väistää vasemmalle puolelle.  Mutta maisemat on kertakaikkisen upeita.

Nyt on käyty hätäisessä suihkussa, kaasulla lämpiävän ja hyvin pienellä paineella tulevan veden avulla. Mutta tuntui hyvältä, aika pölyistä alkuun ja sitten sateen jälkeen mutaista.

Nyt vaan ollaan ja kerätään voimia huomista varten.

Automatka Besisahariin

Tuli nukuttua melko mukavasti, hiukan yli viiteen saakka. Sitten alkoi kovaääninen, jonkinlaisen varis-lintulajin pitämä konsertti, aivan ikkunan alla olevassa puussa.  Samaten kadulla rupesi kuulumaan normaali kaasuttelu ja torvien töötettely.  Unta kuiten varsin mukavasti puoli kymmenestä saakka.

Pikainen aamupala ja lopullinen pakkaus, jätän bikebagin ja matkalaukun Singletrackin toimistolle odottamaan paluuta.  Heiltä jokainen meistä sai mustan duffel-kassin, johon mukaan otettavat varusteet pikku repun lisäksi.  Ohjeistuksena oli 13 kg:n painoraja, saattoi mulla mennä hiukan yli.  Toki niin että mm. ajokengät on nyt siinä laukussa ja jalassa pelkät sandaalit. 

Kaikki keräytyi Himalayan Singletrackin toimistolle sovitusti klo 7:30, toimisto pienellä sivukujalla jonka nimi on osuvasti Adventure Alley.  Fillarit pakettiauton katolle ja miehistö sisään.  Yllättäen matkaan jo 8:10, ehkä hieman liioittelin eilen että matkan vaarallisin osuus oli fillarointi Kathmandun kujilla.  Kokonaisuutena tämä automatka tänne Besishahar nimiseen kylään menee toppiin.  En enää muistanut, vaikka oon tehnyt saman aiemminkin.  Syviä rotkoja ja tiukkoja kurveja yhdistettynä huolettomaan ajotapaan.  Tuli mieleen jossain kohti että näillä ei mahda olla piirtureita kuormureissa, eikä katsastuksia.  Ne korvataan toki hienoilla koristeilla ja maalauksilla sekä rukouslipuilla.  Kuten myös kunnollisella äänitorvella, jota myös säälimättä käytetään.  Vaikuttaa ihan toimivalta ratkaisulta...

Kuormurit ovat lähes poikkeuksetta Tata - merkkisiä, mallit vaihtelee etuosan merkintöjen perusteella ainakin seuraavasti: Road King, Highway King, King Kong, Star King ja olipa myös Offroad Express joukossa.

Perille saavuttiin reilun kuuden ja puolen tunnin ajon jälkeen, matkaa taisi tulla n. 150 km.  Yhden pysähdyksen taktiikalla eli Fried Vegetable Rice annoksen kautta.

Hiukka ennen perille saapumista alkoi satamaan aika tavalla, sinänsä kehno homma koska ihan sama juttu kuin Alpeilla.  Jos alhaalla kylässä sataa vettä niin ylhäällä tulee lunta.  Saapi nähdä, vesisade toki lakkasi aika pikapuoleen.

Voi olla että näitä päivityksiä saa aika harvaan lähtemään, huomisaamuna alkaa ajaminen tuota kiemurtelevaa jeeppipolkua.  Besishahar on 780 metriä merenpinnasta, huomenna on tarkoitus edetä noin 1 700 metrin korkeuteen Tal-nimiseen paikkaan.

Kuvien lisääminen on joka tapauksessa tuskan takana eli se saa odottaa parempia yhteyksiä.

Hyvillä fiiliksillä kohti huomista!  Namaste.

Huomisaamun suunta

Muovinen policeman!!

Warmup ride

Tänään oli ekat maistiaiset ajamisesta täällä.  Ajettiin ns. warmup ajo, jossa tarkoitus oli tsekata missä kunnossa pyörät ovat ja ihan taatusti oppaalla ajatus kartoittaa millaiset ajotaidot itsekukin omaa sekä myös mikä on kuntotaso.

No yksi asia selvisi itselle hyvin selkeästi, tästä ei tule rankka reissu vaan tästä tulee erittäin rankka reissu!  Ajo kesti kaikkineen noin 2 h 20 Min / 26 km.  Nousumetrejä kelattiin karvan verran alle 500 m, tuli jo ikävä hieman pienempiä välityksiä... Sykkeitä sen kautta palautumisaikaa ei viitsi edes katsoa.  Taitaa näkyä hieman kuukauden ajamattomuus  sitkeän flunssan peruna.  Toisaalta arvaan että opas, Jevi Limbu (27 v) niminen kaveri, testasi hiukan porukkaa.   Kävi hyvin myös toteen että ne metrit jotka kelataan ylös tullaan myös alas, välillä aika vauhdilla.

Tässä ryhmässä on nyt siis neljä ns. asiakasta, Katie (31 v) USAsta, Daniel (31 v) Britanniasta, Christian (48 v) Saksasta, minun (vanha mies) lisäksi.  Daniel ja Christian ovat hemmetin kovassa kunnossa, Kathryn varmaan jostain minun ja noiden hemmojen välillä.  Aika selvää kuka tulee johtamaan jälkijoukkoja...
Toisaalta itse tiedän melko hyvin miten keho sopeutuu korkeuteen ja miten tulee edetä.  Oma taktiikka on ihan selvä, tulen ajamaan täysin omaa tahtia ja erittäin hitaasti 3-4 päivää.  Sitten ollaankin niillä hoodeilla jossa eteneminen on lähinnä pyörän työntämistä tai kantamista!

Semmonen huomio vielä tähän lopuksi että reissun todennäköisesti riskialttein vaihe on nyt takana, tuohon warmup rideen liittyi nimittäin 5-6 kilsaa ajamista Kathmandun kaduilla ja kujilla. Liikenne on kauniisti sanottuna mielenkiintoista, tärkein sääntö muistaa on ettei sääntöjä ole olemassa.  Tai ainakaan kukaan ei noudata niitä.
Saa nähdä saanko liitettyä tähän muutaman videoklipin, GoPro oli kiinni tangossa.

Päivitän illasta taas muutamia kuvia jos saan siirrettyä.

Yhteenvetona voisi todeta että nyt tää reissu on todella alkanut, tosi mukavaa ja mielenkiintoista.

Sunnuntai - illan dalhbat 

Vasemmalta Christian, Jenny (Firman omistaja), Katie

Jonkinlainen kiikku 😄

Lounaaksi Nasi Goreng (hyvää) 

Vasemmalta: Christian, Daniel, Katie ja Jevi

Toka päivä Kathmandussa

Om mani padme hum loitsun kaikuessa..

Taidan taantua, eilen oli vain kahden aamiaisen päivä!  Kujia kuljeskellessa poikkesin Blueberry coffeessa ja söin varsin maukkaan Farmers breakfastin.  Munakokkelia ja paistettua perunaa, vahvalla mustalla kahvilla.  Sillä mentiinkin iltaan ja pizzaan asti.

Eilen selvisi myös millainen ryhmä on lähdössä ajamaan Annapurnan kierrosta; yksi britti, yksi jenkki ja yksi saksalainen minun lisäksi. Jenkki on nainen, muut miespuolisia.  Paikallisia on opas ja kaksi kantajaa (porters) .
Hommahan toimii niin että ajaessa on mukana vain pikku reppu jossa päivän aikana tarvittavat kamat, kuten esim. taukotakki, snackseja, juomaa sekä muuta pientä.  Kantajat vie makuupussin, varavaatteet ja kaiken muun aina seuraavaan yöpaikkaan.  Yöpymiset tapahtuvat ns. teahouseissa, niissä myös syödään illallinen ja aamupala.  Jonkinlainen kirjoittamaton sääntö on että ruokailut pitää hoitaa samassa missä yöpyminen.

Moni varmaan funtsii että aika tylyä kannattaa omat rojunsa kantajilla kun itse vaan ajelee pyörällä, asia on kuitenkin juuri päinvastoin.  Sitä katsottaisiin hyvin pitkään ja paheksuen jos ei tarjoa työtä kantajille ja hyödynnä heidän palvelujaan.  Kantajien ammattikunta on tärkeä ja tarjoaa elinmahdollisuuksia monelle täällä, Nepal on edelleen hyvin köyhä maa ja moniin paikkoihin kaikki kuljetetaan ainoastaan kantajien toimesta.

Mulle on aika tärkeää että pystyn tukemaan osaltani näiden ihmisten elämää, yksi hyvä keino siihen on käyttää suoraan paikallisia palveluita.  Kun hain vaihtoehtoja mistä hommaan tämän retken järjestelyt tuo oli yksi selkeä kriteeri.  Tämän reissun hoitaa Himalayan singletrack niminen firma, sitä vetää nainen joka on syntynyt Australiassa mutta asuu ja elää Nepalissa.  Kaikki raha menee siis paikallisille.

Tässä esimerkkinä yksi email jonka perusteella valitsin kyseisen firman:

Thanks for the email. I expect most of our clients to check other companies. In all honesty there is only three very good operators in Nepal, Pokhara MTB, Epic Rides and Himalayan Single Track. Others are either internationally owned and ran through a budget tour operator or are not legitimately committed to quality, local development and safety, most are simply trekking companies claiming to run mountain bike tours.

Why choose Himalayan Single Track? Well I think we are the best company in Nepal.

- We are locally owned and ran, all our profits stay in Nepal. (I know I am an Aussie, but my home is Nepal)

- We are the only company in Nepal with professionally trained guides to an international standard (MBLA)

- We have a strong commitment to offering the best trails and single tracks in Nepal and continually explore and assess the trails we are using

- We are the only company in Nepal to adhere to a solid risk assessment program while guiding

- Trip adviser rates as as the top mountain biking company in Nepal

- We have a strong commitment to developing local riders and the local mountain bike community

- We are the first and only company in Nepal to qualify female mountain bike guides and invest in women's mountain biking development

- We have the equipment and tools to back us up. A fully maintained workshop (Park Tools), a bike shop with spare parts and a hire fleet of 40 up to date mountain bikes.

- We put the customer first, offering flexibility in our trips to meet your needs.

Kohta on edessä hotellin vaihto samaan hotelliin, johon myös muu porukka kokoontuu iltaan mennessä.

Jatkan samaan ketjuun hieman myöhemmin samana päivänä. Kello 13:30 local time.

Nyt on hotelli vaihdettu ja pyörä kasattu.  Ilmeisesti hiukan ottanut vaihtaja iskuja lennon aikana, vaatii säätämistä samoin kuin etujarru.  Hauska oli roudata kamat läpi ruuhkaisen Thamelin riksojen, moottoripyörien ja koirien seassa. Apuna oli yksi apupoika ja toinen sellaisella tavarafillarilla.  Tarkoitus oli kait laittaa bikebag siihen fillarin kyytiin mutta se oli jo etukäteen tuhoon tuomittu yritys.  Köytettiin toinen laukku kuitenkin siihen niin ei tarvinnut ihan tyhjää ajella.  Matkalta noukin vielä pesulasta muutamat vaatekappaleet jotka jätin sinne illalla. Ja vastaus on ei, jos mietitte että onko nyt jo "liukasta vatsaa", kyse ei ole vielä siitä vaan ainoastaan unohdin lennolta suklaakonvehdin taskuun joka hieman suli. 

Nyt hotelli on International Guest House niminen, vaikea sanoa tasosta vielä mitään. Huone on hiukka isompi mitä edellisessä, saapi nähdä..

Näyttää että talvi tekee tuloaan myös tänne, lämpötila Kathmandussa on päivisin n. 20 C, illalla ja yöllä alle 10 C.  Vuorilla luonnollisesti mennään reilusti kylmemmäksi.  Tähän liittyen hommasin hyvälaatuisen, paksuhkon untuvatakin ja myös kintaat.  Paikallinen valmistaja joka tekee oman brandin nimissä, Everest Hardwear nimisenä.  Paikka oli melko mystinen, parin syrjäkujan takana, jonne ei taatusti vahingossa eksy.  Expedition-laatuinen takki (fillpower 800) ja untuvakintaat yht 120 €.  Ei pitäisi kärsiä vilua.

Ja sit pakollinen ruokapäivitys, lounaaksi wokattuna nuudelit kanalla ja vihanneksilla.  Tosi maukas, sopivasti potkua. 

Yritän illalla lisätä tähän muutaman kuvan.

Eli tässä:

Double espresso, please 

P

Empty street

Wok noodles 

Unpacking 

Rickshaw

Breakfast feelings in Kathmandu

Rukouslippujen katveessa ja melkein hypnotisoivan musiikin lomassa on hyvä lopetella eka aamupala Kathmandun Thamelissa, hotelli Oasiksen hoteissa.  Nyt olo on hyvin pirteä, lähes 10 tunnin unien jälkeen.

Matka tänne sujui kaikilta osin kitkattomasti, unet jäi vain noin pariin tuntiin joten aiempien univelkojen päälle tuli somasti korkoja.  Mutta eiköhän niistä selvitä, osa jo kuitattu.
Kontrasti on huikea mikä syntyy matkan aikana, ääripäät eilisen aikana oli Dohan Hamadin kentän Al Mourjan loungen ja hotellin jeeppikyydin välillä.  Hetkellisesti on toki mukava poiketa loungessa mutta jos noista pitää valita niin jeepille nousee mun peukku.

Aamiainen tässä paikassa oli perussettiä, Nescafeta ☹️, Masala omelettia, paahtoleipää voilla ja marmeladilla.  Myös paistettua herkkusieni-sipuli-paprikaseosta.  Ja sitten vielä mysliä ja "viilin tapaista".  Hiukan uhkarohkeaa napsia noita maitopohjaisia juttuja ennen vuoria mut menkööt.  Jossain vaiheessa se "liukasteleva vatsa" on esissä kuitenkin...
Ajattelinkin kuvailla näihin sepustuksiin muun ohessa noita ruokahommeleita, olikohan se omalta kohdalta niin että elän syödäkseni ennemminkin kuin syön elääkseni.  Ja jos joku ruokailu on ylitse muiden niin se on aamiainen, aikaisin herätty ja maukkaalla aamiaisella aloitettu. 
Eilen olikin kolmen aamiaisen päivä, koneessa ennen Dohaa (n klo 3 Suomen aikaa), Dohan kentällä ja sitten lennolla Kathmandun. Näistä ykkönen Kathmandun lento (graavilohta, French toast ja tuplaespresso).

Tää päivä menee lepäillessä eli kierrellessä Thamelin kujilla, pitää etsiä joku hyvä paikka ruokailuun illaksi.

Tässä tällä erää.... Ai niin. Kiitti Juha kommenteista, sorry että nukuksissa tökkäsin kännykän näytöllä Poista toimintoa.  Taisi olla jotenkin niin että "hyvä veto ottaa oma kokki mukaan", valitettavasti Furwa ei ole matkassa.  Mutta jos katselee tuota äskeistä tekstiä niin ehkä aiheellinen kommentti...

Lähtöpäivä osa2

Nyt alkaa olla lähtö lähellä, toki melko pitkä on ollut päiväkin.  Nyt istun tässä non-schengen alueen loungessa ja keräilen ajatuksia.  Pitää yrittää skarpata ettei nukahda...
Jostain kumman syystä sitä on niin innoissaan tai mikä lie matkafeeberi ettei uni ole kovin syvää lähtöä edeltävänä yönä.  Sama homma aina vaikka näitä lähtöjä on jo kertynyt, joku kumma siinä on kun niin ei käy jos kyse on työreissusta?!  Eli univelkaa on hiukka kertynyt.
Kamat on tsekattu Kathmanduun asti, taputin laukkua ja sanoin ääneen että toivottavasti nähdään siellä. 32 kg kaikkea roinaa siinä laukussa + pari handbagia.

Nämä lähdöt on aina kaksijakoisia, toisaalta todella mukavaa ja hienoa mutta sitten taas hyvin haikea jättää läheiset ihmiset.  Nytkin meinasi olla tippa linssissä kun hyvästelin Ullan ja hiukka aiemmin pikku Ilsen ja hiukka isomman Viljon.  Sen olen kyllä huomannut ja oppinut että kotiinpaluu on ehkä juuri siksikin myös mahtava juttu.  Osaa arvostaa asioita ihan eri tavalla.

Jännä juttu sinänsä että tapasin tänään nepalilaisen ystäväni, sherpa Furwan, tutustuin häneen 17 vuotta sitten kun olin eka kertaa Nepalissa.  Silloin ja myös sen jälkeen olen kiivennyt hänen kanssaan Himalajan vuorilla.   Pro-kaveri niissä hommissa, kiivennyt usealle yli kasi-tonniselle mukaanlukien Everestille. 
Nykyisellään hän on kokkina  Suomessa muutamissa nepalilaisissa ravintoloissa pääkaupunkiseudulla.  Maailma on joskus kovin pieni.  Kuten tuolla aiemmin taisin mainita, nyt tarkoitus on ajaa maastopyörällä sama reitti mitä 2001 trekattiin ja siinä ohessa kiivettiin.

Seuraava update huomisen puolella..

Lähtöaamun fiiliksiä

Huomenta!

Nyt sitten koitti lähtöaamu ja sen muassaan tuoma pienoinen kiirus.  Piti vähän muuttaa suunnitelmaa, oli tarkoitus mennä Ullan kanssa yhtämatkaa Hesaan ja sieltä kentälle mutta veinkin hänet aamujunaan ja menen autolla perästä.  Jatkan siis kamojen pakkaamista...

Pyörän pakkaamisessa ilmeni yllättäviä hankaluuksia, oikean puolen pedaali ei meinannut lähteä irti millään.  Vasta kahden tunnin taistelun jälkeen se luovutti, sen oli pakko.  Käytössä oli jo työkaluja kuumailmapuhaltimesta jääsprayn kautta vasaraan.  Usko oli hiukan koetuksella.

Nyt fillari on kuitenkin laukussa ja kamat ainakin näennäisesti läjässä.  Yksi laukku ruumaan eli fillarilaukku, jonne tungettu lisäksi hiukan varaosia ja työkaluja, makuupussi ja kolme paria kenkiä yms.  Limiitti on 40 kg, pitäisi riittää.
Käsimatkatavaroita saapi olla kaksi bagia, toiseen niistä tulee vaatetus, lukemista sekä kypärä, reppuun sitten kamerat ja muu pikkusälä.

Kameroita lähtee mukaan kolme: pikku digi (Lumix DMC-G1), Olympuksen Tough TG4 (Sampilta lainassa) ja videoita varten GoPro Hero5 Black.  Mukavasti jokaisessa erilaiset lataus systeemit, joten myös piuhoja riittää.  Muuta härpäkettä on tabletti ja puhelin sekä muistikortteja vino pino.

Runko paketissa, kiekot taskuissa.  Laukkuna Evoc Bikebag Pro.

Viime hetken valmistelut, aina viime tipassa

Ei ole koskaan ennen tapahtunut ja taas tapahtui.  Nimittäin se että mitä enemmän odottaa reissuun lähtöä sitä myöhemmin sitä alkaa pakkaamaan.  Johtuiskohan siitä kun aika tuntuu matelevan niin sitä uskoo että ennättäähän tässä?
Joka tapauksessa huomisaamuna pitää lähteä kotoa kohti Helsinkiä ja sieltä illalla kentälle.
Lennot Kathmanduun on Qatar Airwaysin, yhdellä pompulla Dohan kautta.  Vaihdon kanssa reilu 13 tuntia.  Melkein jo haistan tuoksut ja kuulen äänten kakofonian kun astuu ulos Tribhuvan terminaalista kaiken hälinän ja häslingin keskelle.

Hiukan askarruttaa mitä kaikkea ottaisi mukaan, lähinnä vaatetuksen osalta. Annapurnan kierros sisältää lämpötilat aika laidasta laitaan, alhaalla varmaan +25 C päivällä ja sitten korkeimmilla kohdilla mennään reilusti pakkaselle.  Yöt on myös melko viileitä marraskuussa.
Noh, merinovillalla ja untuvayhdistelmillä saa ainakin lämpöä eikä tartte miettiä painoa.

Otan oman fillarin mukaan jolla ajelen, saa sekin nähdä hiukan maailmaa.  Pyöränä on Canyonin täysjousto, Spectral AL 7.0 EX, 2017 vuoden mallia.  Jos jotain kiinnostaa speksit niin esim tuolta voi kurkata:  https://www.vitalmtb.com/product/guide/Bikes,3/Canyon/Spectral-AL-7-0-EX,19336
Pitää vaihtaa vielä jarrupalat uusiksi, keula on huollettu äskettäin ja renkaat litkutettu.
Tuossa vielä kuva:

Kajakit varastoon ja fillari messiin.

Pitää lopetella tältä erää ja alkaa oikeasti kasaamaan rojuja, ainakin testaamaan miten kaikki saa tungettua pyörän kanssa samaan kuljetuslaukkuun.

Himalaya / Maastopyörä / Marraskuu

Namaste!

Sanakolmikko herättää hyvinkin erilaisia mielikuvia ja mielleyhtymiä omassa pääkopassa.  Yhdistämällä nämä kolme asian saa tuntumaan pienimuotoiselta seikkailulta tai ainakin todennäköisesti mieliinpainuvalta kokemukselta.
Tämä edessä oleva kokemus ajoittuu allakassa välille 8.11.2018 - 29.11.2018, tätä naputellessa lähtöön on siis osapuilleen viikko aikaa.  Ehkä tästä vielä saa kehitettyä hiukan matkakuumetta hiipuvan flunssan lisäksi.
Tavoite on verestää 17 vuoden takaisia muistoja ensimmäiseltä Nepalin reissulta, ajaa maastopyörällä Annapurna Circuit.  Sama kierros, jonka vaelsin loka-marraskuussa 2001 kiiveten vaelluksen yhteydessä Pisang Peak - nimiselle vuorelle.
Lonely Planetin Great Adventures kirjassa sanotaan kierroksesta seuraavaa:

The Circuit is a highly technical tour, far different from anything most people will will have cycled,  This is partly because some of the trail cannot be cycled at all; this is tour on which you'll  be pushing almost as much as pedalling.  By some estimates, more than 20% of the Circuit is unrideable, including most of the ascent to Thorung La (5416 m above sea level). 

Pyrin kirjaamaan tähän blogiin tunnelmia ja ajatuksia vielä ennen lähtöä sekä päivittämään tunnelmia säännöllisesti reissun aikana, sen puitteissa miten löytyy kattavuutta yhteyksille nettiin.