Torstai 22.11.2018, Pokhara
Päivä alkaa olla paketissa ja sitä myöten varsinainen seikkailuosuus eli pyöräilyt ovat tältä erää tässä.
Naputtelen päivitystä Pokharasta, jonne saavuttiin äskettäin pitkän päivän päätteeksi. Eilisen päivityksen julkaisu meni tälle päivälle kun Tatopanissa oli kyllä nettiyhteys, se ei vaan toiminut.
Aamulla oli herätys jo ennen kuutta, aamupala 6:30, johon mennessä piti saada laukut pakatuksi ja jeepin kyytiin. Snowmonkey ahkeroi aamusta iltaan...
Pyörän selkään heti puoli kasilta, luvassa oli vajaa parikymppiä pääosin alamaata jeeppitrackilla. Viimeisen päivän ajaminen sujui melko kepeästi, muutama nousun kautta.
Mukava yksityiskohta oli kun yhden tietyön kohdalla oli joukko paikallisia teinejä menossa bussilla Kali Kandakin jokilaaksoa ylöspäin. (Tietyöt pysäyttävät menon aina tyystin joksikin aikaa, yleensä pari kaivinkonetta tekee hetken levennystä, jolloin kulku-ura on tukossa). No me pysähdyttiin sen bussin kohdalle, he ryntäsivät valokuvaamaan meitä ja pyysivät esittelyjä. Kerroin lyhyesti kuka olen ja mistä tulen, nimi Iku aiheutti lähes hysteerian, se on jotenkin iskevä nepalin kielessä. Hetken tunsi olevansa lähes rock-stara, kun joukko teinejä kiljui nimeä suureen ääneen ja heilui ympärillä. Vaikkakin olin todella likaisissa kamppeissa ja hikisenä fillarin päälle. Mutta ei auttanut matkaa oli jatkettava heti...
Vajaan puolentoista tunnin ajon jälkeen kurvattiin paikkaan, jossa bussi oli odottamassa. Tuli yhtäkkiä aika outo tunne, tässäkö tämä nyt sitten oli. Pitää yrittää hiukan myöhemmin tehdä parempaa analyysia mitä tuli tehtyä ja miltä tuntuu.
Joka tapauksessa pyörien pesun jälkeen pakkaus ja hiukan vähemmän likaisten vaatteiden vaihto ylle.
Bussimatka Pokharaan kesti vajaa 7 tuntia, matkaa taisi olla sentään lähes 100 kilometriä. Teiden kunto ja liikenne on paikoin melko hurja.
Nyt suunnitelmassa on olla täällä Pokharassa pari yötä ja palautella, sitten lento Kathmanduun.
Pyörä on toiminut hyvin, ainoastaan kerran katkesi ketjut yhdessä ylämäessä, ilmeisesti liikaa voimaa reisissä?
Koko porukalla oli vain kaksi rengasrikkoa, eli suhteellisen hyvin. Itsellä takarengas on aika finaalissa ja lienee syytä tehdä myös täyshuolto kotimaahan päästyä.
Totesin eilisestä päivästä että osin tuskallinen, nyt voinee jo paljastaa että kolmen viimeisen päivän ajamiset olen joutunut ajamaan oikean puolen kylkiluu murtuneena. Se on paikoin aiheuttanut tuskaa...
Kun sanoin että taidot ei vaan riitä niin se perustuu ihan kokemukseen, joskus on syytä käydä rajoilla että tietää missä ne menevät. Sitä kautta sitä vielä vanha koirakin oppii uusia temppuja.
Sinänsä tuo pikku murtuma ei ole vakavaa, olisin voinut milloin tahansa hypätä jatkamaan jeepin kyydissä mutta tiesin ihan tarkkaan mistä on kyse (ei ole eka kerta kun kylkiluu on murtunut). Ei ollut enää vakavia nousuja joissa olisi pitänyt vetää happea täysillä, lisäksi happi lisääntyi koko ajan alaspäin mentäessä.
Eikä tänne Härmän äijät tule ihan heti hyppäämään jeepin kyytiin!
Namaste, nyt syömään.
